Näytetään tekstit, joissa on tunniste yliluonnollisuus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste yliluonnollisuus. Näytä kaikki tekstit

torstai 6. lokakuuta 2016

Stephen King - Tukikohta


''Myös Freddy Krueger näytti kuolevan lopussa, mutta sitä oli vaikea sanoa varmasti, ja koska kyseisen elokuvan nimen perässä oli roomalainen numero ja koska se näytti menestyvän hyvin, Larry uskoi että mies jolla oli partateräveitset sormenpäissään palaisi tietämättä että jatkuva ääni hänen takanaan kertoi kaiken sen lopusta: ei tulisi enää jatko-osia ja hyvin lyhyen ajan päästä ei olisi lainkaan elokuviakaan.
  Joku mies yski Larryn takana olevalla penkkirivillä.''

Yhdysvaltojen armeijan tukikohdasta pääsee irti kuolettava superflunssa. Taudista kehkeytyy maailmanlaajuinen pandemia, johon ei ole parannusta. Eri puolilla Yhdysvaltoja noin prosentti ''Kapteeni Trippsille'' immuuneja jää henkiin. Tarinassa seurataan tämän kourallisen selviytymistä ja heidän polkujensa kohtaamista. Hahmot päätyvät mystisten uniensa johdattamina eräänlaisen henkisen johtajansa, Äiti Abagailin luokse Boulderiin. Äiti on itse hyvyys, viisas 108-vuotias musta mummo, joka leipoo vieläkin pikkuleipänsä itse. Unissa on myös vihollisjoukon johtaja. Monien nimien kylmä, tumma mies, jolla ei ole käsissään elämänviivoja. Demoninen pahuus tavallisen ulkokuorensa alla. Hän on muistakin Kingin teoksista tuttu Randall Flagg, joka toimii väkivaltaisena diktaattorina Boulderista länteen, Las Vegasissa.

Lopun jälkeisessä maailmassa jäljelle jäänyt joukko joutuu rakentamaan yhteiskunnan alusta. Miten poistetaan umpisuoli ilman lääkäriä? Miten rangaistaan ilman poliisia ja oikeuslaitosta? Kuka on oikeutettu tekemään yhteisön päätökset? Sen lisäksi on tärkeää kohdata Flagg.

1344-sivuinen Tukikohta on massiivinen. Sillä on painoa fysiikan lisäksi sisällöllään. Tarina alkaa realistisella kuvauksella siitä miten maailma loppuisi, jos se kävisi sikainfluenssamaisen katastrofin toimesta. Armeija yrittää huterasti salata mokansa, sananvapautta rajoitetaan ja tavallinen kansa, ihmiskunta, köhii ja kuolee. Ensimmäistä kirjaa lukiessani olin muuten flunssassa, toi omanlaista tunnelmaa lukemiseen. Hehe.

Kuukaudessa jäljellä ovat vain päähenkilöt, jotka törmäävät toisiinsa matkalla Boulderiin. Yliluonnolliset elementit tulevat vasta ensimmäisen kirjan loppupuoliskolla tärkeämmiksi palasiksi tarinaa, josta muodostui yllättäen aika klassinen kertomus hyvän ja pahan taistelusta. Kirjassa on paljon raamatullisia viittauksia. Flagg ristiinnaulitsee väärintoimijat ja Äiti Abagail on viisas pyhimyksen kaltainen olento, boulderilaiset hänen opetuslapsiaan.

Hahmot ovat mahtava joukko. Oli mielenkiintoista seurata keiden tiet kohtaavat. Superflunssa luo uuden alun hahmoille. Radiohitin saanut rällästelijä Larry saa tilaisuuden jättää rentut tapansa, näyttää ennen kaikkea itselleen olevansa hyvä ihminen. Larry nouseekin Boulderin neuvoston päättävään ydinjoukkoon. Koulukiusattu finninaamainen pullero Harold yrittää luoda uuden imagon itselleen uudessa ympäristössä, mutta päätyy haikailemaan läntisen vihollisen joukkoihin. Toinen kahden vaiheilla palloileva on opettaja Nadine, joka on ottanut ottopojakseen puolivilliintyneen Leon. Nadine haluaisi pysyä hyvisten joukossa, mutta kutsu Flaggin luo on kova, hänet on luvattu pahiksen morsiameksi...

Hahmojen seura vaihtuu tiheään, joten muisti joutui nimitulvassa koville. Hahmoluettelo olisi ollut kirjaan hyvä lisä. Mieleenpainuvia hahmoja on kuitenkin useita. Jälkeenjäänyt härkämäinen Tom, joka tavuttaa joka sanan K-U-U, on suloinen ja merkittävämmässä asemassa mitä ymmärtää. Tomin löytänyt kuuromykkä Nick on älykäs ja miellyttävä, kovia kokenut hahmo. Uudessa yhteisössä Nickin kyvyt pääsevät viimein käyttöön, eikä häntä enää kohdella vammojensa takia vajaaälyisenä. Nick ymmärtää Tomia kokemansa syrjinnän vuoksi ja miesten ystävyys on sydämet sulattavaa. Sosiologi Glennillä on pisteliäät mielipiteensä uuden maailman muodostamisesta. Ja on vielä totta kai hänen koiransa Kojak! Pahisten puolelta Roskismies alias Roska on kummallinen, motivaatioista vapaa pyromaani. Psyko, joka on lapsesta asti ollut paha ja traumatisoitunut ilmeisesti korjaamattomaksi. Pidin hahmoa yhtä pahana mätänä kuin Flaggiakin.

Paikoitellen pidin suomennosta vähän kökkönä. Trashcan man, Roskismies/Roska, esiintyi sivulla epäjohdonmukaisesti myös Trashinä. Kirjoitusvirheitä oli taajaan ja jotkut sanavalinnat omituisia. Takakantta on turha lukea. Tällaisen korniuden pitäisi olla lailla kielletty. Eikä se edes kerro kirjasta mitään.

Alkujaan King on kirjoittanut 1978 The Standista ''vain'' 800-sivuisen. Myöhemmin kirjailija halusi julkaista alkuperäisen lyhentämättömän version tarinasta. Alkuperäistä lyhyempää versiota ei ole suomeksi julkaistu. Sivumäärään nähden pidin tarinaa napakkana. Vaikka hahmoja on paljon (ja galleria iloisesti välillä sekoittui päässäni), tarina muuttuu ja kerronta vaihtelee, punainen lanka on Kingillä tiukasti otteessaan aivan viimeisiä sivuja myöten. Hahmojen kohtalot yllättivät. Paha saa osansa hyvästä ja hyvä pahasta. Uusia käänteitä tuli ja käänteeseen vielä uusi käänne. Jännitys tiheni loppua kohden aivan sietämättömäksi: Miten tässä oikein käy? 

Lopussa King kysyy olennaisen kysymyksen: Tuleeko ihminen ikinä oppimaan virheistään? Ihmisellä on perustarve ryhmiintymiselle ja järjestäytymiselle, mikä on hyötyjen lisäksi kaiken pahan alku. Maailmankuva on Tukikohdassa samanlainen pyörä kuin Kingin Musta Torni-sarjassa. Ympyrä avautuu, ympyrä sulkeutuu.








keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

Tuomo Jäntti - Talven hallava hevonen


''Näin pakkasen pureman maiseman. Pimeä tie jota kuu valaisi, lumen peittämät korkeat puut ja niiden katveessa talvisen taakkansa alla nitisevä riihi. Joku liikkui siellä, tiesin että minä itse, enkä ainoana, jotain pahaa tapahtui. Yritin katsoa muualle, mutta pää ei kääntynyt. Linnut alkoivat kaikki varoittaa samalla hetkellä, joka pensaasta ne sirkkuivat kuin napista olisi painettu. Joku nauroi tai hirnui. Liekit rätisivät.''



Tuomo Jäntin esikoinen Talven hallava hevonen on todellakin lukukokemus. Se on kryptinen, surrealistinen, jännittävä ja maaginen. Lukiessa on eksyksissä sokkeloisessa labyrintissa, vuoroin juosten kovaa ja vuoroin hengähtäen. Mutta koko ajan riivaa tiedonjano ja kokonaisuuden hidas aukeavuus. Labyrintissa tuntuu olevan exit, mutta itse en päässyt ulos. Jäntti ei alleviivaa mitään, Monet asiat lukijan pitää itse päätellä tai arvailla. Kuitenkin pidin tästä tyylistä, sillä huomasin olevani koko ajan tarkkaavainen, puntaroiden eri merkityksiä ja mahdollisuuksia.

Tarina alkaa, kun Roni saa soiton päiväkodista. Tytär Silja on aiheuttanut ihmetystä siirtämällä tavaroita niihin koskematta ja soittamalla piirtämäänsä pianoa. Myöhemmin Roni itse todistaa tyttärensä ilmaleijuntaa. Tunnistamaton mies nähdään päiväkodissa ja  kotipihan tuntumassakin liikkuu hiippailija. Uhka on epämääräinen, mutta ahdistava. Lukijana ei tiedä mitä pelkää, mutta silti pelkää ja vainoharhailee Ronin kanssa.

Seuraavaksi kelataan vuoteen 2001, jolloin Roni on vielä nuoren miehen alku. Hänen äitinsä on salaa tapaillut Puutikkaan kylän ainoaa maahanmuuttajaa, brasilialaista Jacoa. Jaco katoaa kuin tuhka tuuleen.

Tarinassa hypätään Ronin isään Petriin ja aina vain kauemmas vuosikymmenien taa, näkökulmaa mukaan tuo myös muutama suvun ulkopuolinen hahmo. Kaikki ovat enemmän tai vähemmän kytköksissä murhaan. Ronin isänisä Johannes on kännipäissään, ilmeisesti mustasukkaisuuskohtauksissaan, tappanut vaimonsa Matildan ja juurikin tämä tapahtuma tuntuu riivaavan sukua. Rangaistaanko jälkipolvia isiensä teoista?

Nimiä alkaa nousta esiin takaumissa ja tarina koostuu välähdyksistä, irtonaisista kohtauksista. Sukulaissuhteet menevät sekaisin. Kuka oli kenenkin isä, entä kuka kenen veli tai vaimo? Viidessä sukupolvessa poppoota riittää!

Aivan viime sivuilla päästään alkuun, murhattuun Matildaan, joka opiskelija-asuntolasta siirtää itsensä vuosien taa pakkasyöhön, syntymäyöhönsä. Tuonakin yönä on tapahtunut kamalia ja Matilda päättää poistaa kirouksen perheen yltä luomalla uutta elämää Pentin kanssa. Tuona yönä paikalla on myös hallava hevonen.

Jostain syystä jäi tunne, että avain ainakin muutamaan kysymykseen voisi löytyä Armaksen näkökulmasta, sillä Armashan on paikalla myös tarinan alkujuurilla, Matildan syntymäyönä. Olisi myös vänkää yrittää lukea tarina kronologisesti eli lopusta alkuun. Päähän jäi vilisemään iso kasa kysymyksiä ja teorioita. Tässä muutama:

-Entäpä jos Matildan murhaaja olikin Pentti? Vankilapaon aikana Johannes kertoo välillä sekoittavansa muistikuvia ja tekemisiään. Hän oletettavasti teki teon mustasukkaisuudesta saadessaan kuulla lapsen mahdollisesti olevan Pentin. Pentilläkin olisi ollut syytä mustasukkaisuuteen, sillä olihan hänen rakastamansa nainen valinnut toisen miehen ja kantoi nyt hänen lastaan. Viimeisillä sivuilla vieläpä puhutaan, että Armas on kirottu ja Matilda näki saman kirouksen varjon Pentin yllä. Murhan jälkeen Pentti päätyy naimisiin Matildan pikkusiskon Hannen kanssa (aika irvokasta). Hanne sanoo Pentistä: ''Olin jo kauan sitten nähnyt sen silmistä, että jos tarve vaati, se kykeni satuttamaan niitäkin joista välitti.''

-Kuka vainosi Ronia ja Siljaa? Mielessä kävi olisiko kyseessä voinut olla Jaco (Jacon Roni kyllä luultavasti olisi tunnistanut...) tai Jacon jälkikasvu?

-Mitä Jacolle tapahtui?

-Mistä Siljan ja muiden lasten yliluonnolliset kyvyt kumpusivat?

-Mihin pimeisiin hommiin Pentti oli sekaantunut Hannen kanssa naimisissa ollessaan?

-Entä hallava hevonen? Jo kirjan alussa Siljalla on häiritsevästi meluava leluponi. Onko hallava hevonen muuttanut muotoaan vuosikymmenten kuluessa? Onko se kenties joka sukupolvessa eri henkilö..? Hevonen jää mystiseksi, tunteeksi ja tunnelmaksi kuten kirjan kansikin; höyryävä hengitys pakkasyössä.