keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Stephen King - Eksyneiden jumala



Yhdeksänvuotias Trisha lähtee äitinsä ja isoveljensä kanssa eräänä viikonloppuna patikoimaan metsään. Avioero on kiristänyt perhesuhteita ja isoveli Pete riitaantuu äitinsä kanssa. Veljeään lapsellisena pitävä Trisha kyllästyy kuuntelemaan sanaharkkaa ja poikkeaa polulta. Pieni hengähdystauko osoittautuu kohtalokkaaksi Trishan eksyessä syvemmälle ja syvemmälle metsään.

Ruoka loppuu, etsintäpartiot ovat kilometrejä hakoteillä, umpimetsässä ei näy ketään. Vaikka Trisha onkin sinnikäs ja neuvokas tyttö, alkaa epätoivo ottaa valtaa. Ainoana ilonpilkahduksena toimivat baseball-ottelut, joita Trisha pystyy kuuntelemaan korvalappustereoistaan. Hänen lempipelaajansa, Tom Gordon, alkaa keskustella ja kulkea hänen rinnallaan. Trisha tietää, että Gordon on vain pahassa tilanteessa keksitty mielikuvitusystävä. Mutta välillä tuntuu kuin joku vaanisi ja on vaikea erottaa mikä onkaan enää todellista...Onko metsässä jotakin joka vaanii häntä?

Luvut on jaettu baseball-pelin mukaisesti: Ennen ottelua, Ensimmäinen vuoropari, Venyttelytauko...Ja varsinkin loppua kohden Trisha alkaa ajatella henkiinjäämistaistelua baseball-pelinä, jossa pitää tsempata, jotta selviää voittajana loppuun.

Trishan keskustelut isänsä kanssa ovat avainasemassa selviytymisessä (ja ovat kenties osasyynä miksi mielikuvitus laukkaa).

''Minä uskon että on olemassa voima joka estää humalaisia nuoria-useimpia humalaisia nuoria-ajamasta kolaria kun he tulevat kotiin koulun päättäjäisistä tai ensimmäisestä isosta rokkikonsertistaan. Voima joka estää useimpia lentokoneita putoamasta jopa silloin kun niihin tulee vika. Ei kaikkia mutta useimpia. Jokin voima meillä täytyy puolellamme olla. Sen voi oikeastaan päätellä jopa siitä, ettei kukaan ole käyttänyt ydinasetta ihmisiä vastaan vuoden 1945 jälkeen. Ennen pitkää sellainenkin pommi tietenkin pamautetaan, mutta puoli vuosisataa... on pitkä aika.''

Trishaa eteenpäin kantava voima metsässä selviytymisessä on Tom Gordon, jota hän välillä kutsuu myös Tom Gordon-jumalaksi. Kirjan alkuperäisnimikin on The Girl Who Loved Tom Gordon. Jälkisanoissa King myöntää ottaneensa aika paljon vapauksia mitä tulee käytyihin otteluihin ja itse Gordoniin. Mutta yksi ele on todellisuudessakin tämän syöttäjän käyttämä: hän osoittaa sormella kohti taivasta pelin voiton varmistuttua. Ikään kuin kiitoksena korkeammille voimille.

''Trisha naputti lakkinsa lippaa ja osoitti sitten oikealla etusormellaan kattoon. Hymy joka kirkasti isän kasvot silmiin asti oli suloisinta ja mitä aidointa mitä Trisha oli koskaan nähnyt. Jos oli olemassa jokin polku niin se oli tässä. Trisha sulki silmänsä nähdessään isän ymmärtävän ja vaipui uneen. Peli ohi.''

Trisha on ihana peppipitkätossumainen hahmo, joka pahassa tilanteessa tekee parhaansa, eikä pelkää panna karhullekaan hanttiin. Ja lopussa näyttää isälleen olevansa samaa mieltä; jokin pelastava voima täytyy olla olemassa. King on omistanut kirjan omalle pojalleen Owenille, jolta baseball-tietämyskin on lähtöisin. Trisha ja itse asiassa koko tarina on samanlaisella lämmöllä tehty hahmo kuin Liseyn Tarinan (jonka King on omistanut vaimolleen Tabithalle) Lisey. King kuvaa Trishaa juurikin siten miten vanhemmat kuvaavat omia lapsiaan.

Selviytymiskamppailu on tässä suuremmassa osassa kuin se perinteikäs Kingin kauhu. Takakansi antoi ymmärtää teoksen olevan pelottavampi. Metsässä vaaniva uhka jää jotenkin hataraksi, eikä se kiinnostanut yhtä paljon kuin Trishan metsässä vaellus. Kolme huppupäätä olivat jännä elementti, niistä olisin mielelläni lukenut lisää.

Koskettavin kohta oli juurikin tuo lopetus, jonka siteerasin ylempänä. Trisha näyttää salaisella isän ja tyttären välisellä inside-eleellä, että muistaa mistä kerran keskustelivat, jokin voima häntä auttoi.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti